Salkkaripedia Wiki
Advertisement

Lari Väänänen opiskeli samassa koulussa kuin Elias, Iida, Janne ja Tale. Lari on koulukiusannut Talea ja Eliasta. Hän teeskenteli olevansa Talen kaveri, ja antoi Talelle tehtäväksi vaihtaa Eliaksen Facebook-profiilin nimeksi ”Elisa Vikstedt” ja ladata profiilikuvaksi kuva, jossa Eliaksen päälle on kuvakäsitelty mekko, minkä jälkeen Lari ei enää kiusaisi Talea. Tale kuitenkin sai huomata Larin valehdelleen hänelle.

Lari päätyi Iidan kanssa parisuhteeseen, johon Iida ryhtyi tehdäkseen Jannen mustasukkaiseksi. Iidan tunteet Laria kohtaan kuitenkin syvenivät tämän kerrottua Maria-äitiään surevalle Iidalle oman äitinsä kuolemasta. Lari sai jopa Iidan ja Eliaksen hetkellisesti riitaantumaan, Larin jatkuvan kiusaamisen takia.

Cafe Moosessa pidettyjen naamiaisten jälkeen Elias oli palaamassa yksin kotiin, jolloin Lari kavereineen lähti tämän perään. Pojat kohtasivat kujalla kahden, jolloin Lari uhkasi lyödä Eliasta, mutta tämän sijasta suutelikin tätä. Suudelman jälkeen Lari lähestyi uudelleen Eliasta ja myönsi tälle olevansa homoseksuaali, muttei voi tulla isänsä ja maineensa vuoksi kaapista. Pari päätyi sänkyyn ja Lari alkoi käydä kamppailua oman seksuaalisen identiteettinsä ja Eliasta kohtaan kokemiensa tunteiden kanssa. Lopulta Lari joutui tunnustamaan itselleen välittävänsä syvästi Eliaksesta.

Lari päätyi jättämään Iidan ja hänestä tuli Eliaksen salapoikaystävä. Suhde päättyi kuitenkin pian, sillä Lari asetti jääkiekon ja maineensa Eliaksen edelle. Lari kuitenkin lopulta joutui ulos kaapista vasten tahtoaan hänen ja Eliaksen suutelukuvien levittyä koko koulun tietoisuuteen katkeran Iidan toimesta. Lari joutui joukkueensa pahoinpitelemäksi kuvien seurauksena ja joutui jättämään NHL-haaveensa sikseen loukkattuaan polvensa pahoinpitelyssä.

Elias lohdutti Laria tämän vaikeassa tilanteessa ja pari tajusi edelleen rakastavansa toisiaan. Elias ja Lari ovat nykyisin avoimesti yhdessä ja kevään 2013 päätösjaksossa Lari kertoi homoudestaan viimein myös isälleen. Lari joutui sittemmin pakenemaan homouttaan hyväksymätöntä isäänsä Eliaksen luokse pysyvästi, kunnes isänsä pakotti hänet eheytymisleirille. Elias ei enää lopulta jaksanut säätämistä Larin kanssa, vaan päätti erota tästä ja alkoi seurustella Miskan kanssa. Lari ilmoitti lopulta isälleen, että ei aio asua enää tämän kanssa, jos tämä ei hyväksy häntä sellaisena kuin tämä on. Niinpä Lari pakkasi tavaransa ja joutui kodittomaksi. Lari sai kuitenkin ruokaa ja rahaa Eliaksen pizzakuskina työskentelevältä poikaystävältä Miskalta Eliaksen tietämättä ja lopulta Katariina sai tietää pojan kodittomuudesta, minkä jälkeen Lari muutti Katariinan ja Jirin kämppikseksi. Myöhemmin Lari joutui muuttaa pois, koska Camilla muutti entiseensa asuntoonsa. Lari muutti Kallen ja Ismon luo asumaan. Toukokuussa 2014 Lari arveli Kallen ihastuneen häneen.

Marianna Kurki on Larin serkku.

Sukulaissuhteet[]

Rakkauselämä[]

  • Iida Mustonen (suhde, päättynyt)
  • Elias Vikstedt (suhde, päättynyt)

Advertisement