Salkkaripedia Wiki
Advertisement

Heidi Aaltonen on Venla Savikujan esittämä hahmo televisiosarjassa Salatut elämät, jossa hän on ollut mukana 11. Tuotantokaudesta lähtien. Heidi esiintyy myös Salattujen elämien spin-off-sarjassa Tuuliranta ja elokuvassa Nightmare – painajainen merellä.

Taustaa[]

Heidi kertoi ystävillensä, että hänen vanhempansa kuolivat auto-onnettomuudessa muutama vuosi sitten, minkä jälkeen hän jäi isoäitinsä huostaan. Myöhemmin paljastui, että todellisuudessa Heidin ja hänen veljensä Tuukan vanhemmat eivät kuolleet auto-onnettomuudessa, vaan heidän isänsä Pertti Aaltonen oli tappanut heidän äitinsä ja lopulta itsensä. Hän yritti tappaa myös Tuukan ja Heidin, mutta nämä pääsivät karkuun.

Perhe[]

Pääartikkeli: Pertti Aaltonen (isä, kuollut)
Pääartikkeli: Tuukka Aaltonen (veli)

Marianna Heidin kämppiksenä[]

Heidi ja Marianna Kurki olivat samassa koulussa ja heistä tuli hyviä ystäviä. Eräänä päivänä Marianna "esitti" asuntonsa palaneen ja pyysi Heidiltä yösijaa. Marianna juoni Heidin silloisen kämppäkaverin Roni Jalavan pois soittamalla Ronin isälle että poikansa asui salaa Helsingissä vaikka hänen oli tarkoitus opiskella ja asua Lontoossa vanhempiensa tahdon mukaisesti. Myöhemmin Heidi pyysi Marianna kämppikseksi, koska Marianna oli lavastanut Heidin asunnossa tapahtuneen murron ja Heidi pelkäsi asua yksin. Marianna sittemmin vasta katkaisi asuntonsa vuokrasopimuksen, eikä asunnossa tapahtunut tulipaloa. Marianna esitti Heidiä salaa, hän muun muassa kokeili Heidin paitoja ja huulipunaa.

Rakkauselämä[]

Heidi seurusteli Konsta Nurmen kanssa, mutta pari erosi Konstan ihastuttua Peppi Puolakkaan. Heidi yritti saada Konstaa takaisin itselleen ja sai Peppiin ihastuneen Sampo Kaukovaaran mukaan juoneen. Yhdessä he onnistuivatkin rikkomaan Pepin ja Konstan suhteen, mutta Konsta ei halunnut palata yhteen Heidin kanssa.

Heidi ja Joonatan Sievinen ystävystyivät tavatessaan toisensa hautausmaalla. Heidi ja Joonatan tunsivat toisensa jo koulusta, mutta tuolloin nuoret eivät tehneet lähempää tuttavuutta, sillä Joonatan seurusteli Juulia Aution kanssa ja lopetti koulunsa kesken. Heidi löysi Joonatanista kuuntelevan ystävän ja myöhemmin he alkoivat seurustella. Seurustelu keskeytyi Joonatanin lähdettyä Norjaan.

Kun Joonatan oli palannut takaisin Suomeen, päätyi hän eräänä iltana harrastamaan Heidin kanssa seksiä humalassa. Heidin ja Pepin raskaustestit menivät sekaisin, jolloin Heidi luuli olevansa raskaana. Todellisuudessa Peppi oli raskaana Sergei Kuulalle. Heidi ja Joonatan suunnittelivat tulevaisuutta lapsen ympärille, kunnes totuus paljastui.

  • Jiri Viitamäki (suhde, päättynyt)

Heidi tapasi Paula Sievisen sisarenpojan Jiri Viitamäen Vilnassa, missä Pihlajakadun koripallojoukkue osallistui paikalliseen kilpailuun. Jiri teki vaikutuksen Heidiin ja myöhemmin tämä odotti tapaavansa Jirin uudestaan. Heidin oltua Pepin ja Niko Vainion kanssa syömässä, Jiri ilmestyi samaan ravintolaan. Nikon ja Pepin poistuttua Jiri suuteli Heidiä. Paula oli antanut Jirille osoitteensa ja pian Jiri saapui Pihlajakadulle.

Jiri oli aikaisemmin kirjoittanut puhelinnumeronsa Heidin käsivarteen tussilla. Numero ei kuitenkaan irronnut käsivarresta useista yrityksistä huolimatta ja Heidi joutui piilottelemaan sitä poikaystävältään Joonatanilta. Joonatanin huomattua numeron Heidi valehteli sen kuuluvan eräälle luokkatoverille. Salaisuus paljastui Joonatanin ja Jirin vaihdettua keskenään puhelinnumeroita. Joonatanin lähdettyä Norjaan Heidi ja Jiri tapailivat julkisemmin ja päätyivät harrastamaan seksiä. Alkava suhde päättyi, kun Heidi yllätti Jirin ja Anna Abreun roudarin saman peiton alta. Myöhemmin Heidi ja Jiri aloittivat seksisuhteen, vaikka Heidi seurusteli Topin kanssa. Topin kuoltua parisuhde Heidin ja Jirin välillä jatkui. Lopulta suhde päättyi Heidin raivokkuuden ja väkivaltaisuuden takia.

Heidi tapasi Tobias ”Topi” Nylundin hevostalleilla. Kaksikon tavattua uudelleen Eetu-hevosen pelastamiseksi pidetyissä ”länkkärijuhlissa” kaksikon välit lämpenivät, ja he aloittivat parisuhteen. Topi jätti Heidin saatuaan tietää tämän ja Jirin välisestä seksisuhteesta ja ajautui käyttämään huumausaineita, jotka lopulta johtivat Topin kuolemaan. Heidi kärsi omantunnontuskia asiasta, mutta ymmärsi sitten, ettei voi syyttää itseään ikuisesti.

Heidillä oli yhden yön juttu Janne Haukkalan kanssa, eikä hän tiennyt tämän olleen alle 16-vuotias. Heidi joutui oikeuteen asiasta, mutta selvisi säikähdyksellä.

Cindyn ja Ossin menetettyä OJ:n, Cindyn ja Ossin erottua ja Isabellan palkattua Heidin Oliverin hoitajaksi, Heidi antoi Ossin tavata lasta, minkä takia Heidille ja Ossille alkoi kehittyä tunteita. Myöhemmin Heidi melkein löi Ossia, mutta he sopivat.

Ystävyyssuhteet


  • Peppi Kuula on Heidin kanssa parhaita ystäviä.
  • Marianna Kurki on Heidin työkaveri ja ystävä, vaikka Heidi löi vahingossa häntä kansiolla päähän.
Advertisement