Salkkaripedia Wiki
Advertisement

Salattujen elämien 15. tuotantokausi alkoi 3. syyskuuta 2012, jaksolla Sieviset maksavat synkän virran vaatimia veroja ja päättyi 13. kesäkuuta 2013, jaksoon Hetki lyö, viime hetki lyö[]

Kauden tapahtumat[]

Kuulat kohtaavat uuden vihollisen, jonka seurauksena Jenni kuolee. Eliaksen ja Larin suhde paljastuu. Ismon ja Ossin laulu-ura saa uutta nostetta, mutta kaatuu jäsenten töppäilyihin. Aaro palaa piinaamaan Sievisten perhettä. Laura Kiviranta tekee vierailun ja Paula lähtee Helsingistä. Katja käy vierailun. Ismo jättää Liisan alttarille syövän takia. Kuulat joutuu lento-onnettomuuteen. Lari paljastaa Ilkalle olevansa homo.

Henkilöt[]

Jaksot[]

Luettelo 15. Tuotantokauden jaksoista

2306. Sieviset maksavat synkän virran vaatimia veroja 03.09.2012
2307. Isabella Holmdini - kahlekuningatar 04.09.2012
2308. Elias lukee laria ja säädöksiä 05.09.2012
2309. Ismon itsevarmuus täyttää Osmoksen 06.09.2012
2310. Paulan ja Lassen suru on toisen onni 07.09.2012
2311. Matleena ei suvaitse uskottomuutta 10.09.2012
2312. Sieviset saavat kenkää 11.09.2012
2313. Sergeille tarjoillaan kihlajaiskakkua 12.09.2012
2314. Katariina on suhteettomuuteen kallellaan 13.09.2012
2315. Antti ei näe saunatonttuja 14.09.2012
2316. Ismon peilikuva on mollivoittoinen 17.09.2012
2317. Sebastianin valhe pukee veljeä 18.09.2012
2318. Iidan elämä ei ole herkkua 19.09.2012
2319. Heidi tunkee romantiikkaa väärään rakoon 20.09.2012
2320. Sieviset kuulevat viikatemiehen virheestä 21.09.2012
2321. Pepin tukijalka pettää 24.09.2012
2322. Paulan henkinen ongelma ruumiillistuu 25.09.2012
2323. Sergeitä uhkaa elinkautinen 26.09.2012
2324. Isabellalla on Haagi auki 27.09.2012
2325. Cindyn laina erääntyy 28.09.2012
2326. Ismon viisuista puuttuvat eurot 01.10.2012
2327. Auf Wiedersehen, Cindy! 02.10.2012
2328. Liisan puskuri todistaa Paulan puolesta 03.10.2012
2329. Antin matkakuume nousee toiseen potenssiin 04.10.2012
2330. Seksi vie ja taksi vie 05.10.2012
2331. Paula on nuoren miehen muusa 08.10.2012
2332. Peppi tahtoo prinssinsä linnaan 09.10.2012
2333. Jenni saa jälleen kyytiä 10.10.2012
2334. Talelle tulee jälleen suru puseroon 11.10.2012
2335. Seppo maistaa viimeisen pisaran 12.10.2012
2336. Elo virtaa Kallen suoniin 15.10.2012
2337. Isabella saa selkärangan kokoamisohjeet 16.10.2012
2338. Helena säästelee vitsaa 17.10.2012
2339. Ossi tajuaa olevansa Juudaksen eno 18.10.2012
2340. Lasse kuokkii vaarallista maaperää 19.10.2012
2341. Eliaksen audio visualisoituu 22.10.2012
2342. Yksi lensi yli parvekkeen, muistelee Paula 23.10.2012
2343. Sebastian huomaa tulleensa itsekin yliajetuksi 24.10.2012
2344. Kallelta vedetään kaappi jalkojen alta 25.10.2012
2345. Kuulat asetetaan tähtäimeen 26.10.2012
2346. Ismo kaahaa suoraan Sepon sydämeen 29.10.2012
2347. Joonatanilla on kiero oljenkorsi kukkarossa 30.10.2012
2348. Jiri ei tiedä, ketä iskeä 31.10.2012
2349. Sebastian on pesänsä hylkäävä muuttolintu 1.11.2012
2350. Iidan nälkä kasvaa suhteettomaksi 2.11.2012
2351. Iida rääkkää väärää puuta 5.11.2012
2352. Matleena sekaantuu ainekauppaan 6.11.2012
2353. Äidinrakkaus pakottaa Paulaa 7.11.2012
2354. Kallen pursi seilaa tutka pimeänä 8.11.2012
2355. Biologinen kello herättää Cindyn 12.11.2012
2356. Jiri pääsee takaisin kartalle 13.11.2012
2357. O.J. ei ole enää oma itsensä 14.11.2012
2358. Ismo, Lasse ja kauhea kankkunen 15.11.2012
2359. Anni soittaa nuorille kellarihumppaa 16.11.2012
2360. Peppi kärsii haamupahoinvoinnista 19.11.2012
2361. Seppo uskaltautuu käymään vieraissa 20.11.2012
2362. Paula panee itsensä peliin 21.11.2012
2363. Severi jättää erikoiset hyvästit 22.11.2012
2364. Kallen rakkauden meri värjäytyy mustaksi 23.11.2012
2365. Isabella luovuttaa vaatteensa hyväntekeväisyyteen 26.11.2012
2366. Liisan oikeus on Kallen vääryys 27.11.2012
2367. Isabellalla on kaaso pohjassa 28.11.2012
2368. Sebastian johdattaa Isabellan vihille 29.11.2012
2369. Jenni ei hallitse uniaan 30.11.2012
2370. Paula on aistikkaasti harhassa 3.12.2012
2371. Cindy maistelee vanhaa vuosikertaa 4.12.2012
2372. Laura, Laura, Laura 5.12.2012
2373. Kalle pakotetaan kotihoitoon 7.12.2012
2374. Elias saa kovan kovaa vasten ja pehmenee 10.12.2012
2375. Lassen on lähdettävä kauas päästäkseen lähemmäs Paulaa 11.12.2012
2376. Ismon ja Liisan Sievistely ärsyttää Severiä 12.12.2012
2377 Salarakas kummastuttaa Iidaa 14.12.2012
2378 Pepin kupit kuumottavat Sergeitä 17.12.2012
2379 Cindyn päätös puhkeaa kukkaan 18.12.2012
2380. Jirin käsittely saa Heidin veren kohisemaan 19.12.2012
2381. Joonatan kuulee lyömättömiä uutisia 20.12.2012
2382. Ismo ei ole radion kuumin sinkku 21.12.2012
2383. Ossi katselee sydämeltään vierähtänyttä kiveä 24.12.2012
2384. Ossin ja Cindyn itkuhälyttimestä ei kuulu itkua 27.12.2012
2385. Onkos tullut kesä nyt talven keskelle 28.12.2012
2386. Kallelle tarjotaan pesää 14.01.2013
2387. Talen kosto on ikuistettu 15.01.2013
2388. Sergeillä on pieni ehdotus 16.01.2013
2389. Hiipivä Ossi, ryntäilevä Cindy 17.01.2013
2390. Seppo saa helpotusta maksetulta mieheltä 18.01.2013
2391. Iida näkee paljasta syvemmälle 21.01.2013
2392. Ossilla ei ole enää vaihtoehtoa 22.01.2013
2393. Kaikki haluu O.J:ta 23.01.2013
2394. Elias tajuaa Iidan ottaneen raskaasti 24.01.2013
2395. Jennin rakkaus kylmää 25.01.2013
2396. Helena herää haamutuimaan 28.01.2013
2397. Jenni kokee ylösnousemuksen ihmeen 29.01.2013
2398. Severi aloittaa paperisodan 30.01.2013
2399. Joonatan ottaa osaa 31.01.2013
2400. Jiri löytää itsensä kosteasta kolosta 01.02.2013
2401. Joonatanin apu lähtee lanteista 04.02.2013
2402. Lari ei ole Ottawa Eliasta mukaan 05.02.2013
2403. Hölkynkölkyn, Severi Sievinen 06.02.2013
2404. Katariina ja hunkkiniemen kreivi 07.02.2013
2405. Sergein peli on mennä palasiksi 08.02.2013
2406. Matleena ei haista palavan rakkauden käryä 11.02.2013
2407. Kuulat kuulevat historian siipien havinaa 12.02.2013
2408. Jiri ja alaston ase 13.02.2013
2409. Helena nuijitaan uhrilampaaksi 14.02.2013
2410. Jenni suostuu paljastaviin kuviin 15.02.2013
2411. Lari ei haluaisi olla tapetilla 18.02.2013
2412. Severi pääsee pussauskoppiin 19.02.2013
2413. Roni oppii että vanhassa on vara parempi 20.02.2013
2414. Isabellan timantit eivät ole ikuisia 21.02.2013
2415. Helena kuumenee pelleteillä 22.02.2013
2416. Pillerit pistävät Pepin laulamaan 25.02.2013
2417. Lari saa korkeasta mailasta muutakin kuin kaksi minuuttia 26.02.2013
2418. Helena käynnistää kalliin pesuohjelman 27.02.2013
2419. Joonatanin on hankala isäistää asioita 28.02.2013
2420. Osmo ja viimeinen duomio 01.03.2013
2421. Ismolla ja Ossilla ei pyyhi hyvin 04.03.2013
2422. Jiri tahtoo yhteisen tarinan tohtorin kanssa 05.03.2013
2423. Severi pelkää, että Ismo lähtee lätkimään 06.03.2013
2424. Katariina innostuu gaylaamaan 07.03.2013
2425. Iida vetää Vesivehmaanjenkkaa 08.03.2013
2426. Pihlajakatu kuulee isoa karjuntaa 11.03.2013
2427. Kova Onni koettelee Ronia 12.03.2013
2428. Pyöreä ystävä pelastaa Ismon päivän 13.03.2013
2429. Sergei turvautuu vaihtokehtoiseen suunnitelmaan 14.03.2013
2430. Heidi pitää asioita sisällään 15.03.2013
2431. Maalari maalaa Kuulille synkkää kohtaloa 18.03.2013
2432. Nyt sä lähdet tästä pelistä pois 19.03.2013
2433. Kenelle kellot soivat 20.03.2013
2434. Suru saapuu Pihlajakadun ylle 21.03.2013
2435. Muistoissa vain oot 22.03.2013
2436. Ossi haluaa laittaa panon tilille 25.03.2013
2437. Pikku-Kalle vitsi lässähtää 26.03.2013
2438. Joonatanin valheet ontuvat 27.03.2013
2439. Elias kuumenee Larin jalkapelistä 28.03.2013
2440. Seppo luisuu kohti märkää unelmaa 01.04.2013
2441. Tale ja Roni innostuvat ale-myynneistä 02.04.2013
2442. Isabellan taloustutkimus saa käyrän nousuun 03.04.2013
2443. Ossi ei henno puhdistaa pöytää murusesta 04.04.2013
2444. Ismo vetää kommandona 05.04.2013
2445. Peppi tippuu valosta pimeyteen 08.04.2013
2446. Ronin valheet ovat musiikkia Talen korville 09.04.2013
2447. Ismo paisuttelee asioita 10.04.2013
2448. Kuulat ymmärtävät katsoa peiliin 11.04.2013
2449. Iidan ympärillä ei ole tarpeeksi tukevia henkilöitä 12.04.2013
2450. Isabella huomaa, että vanhassa voro pahempi 15.04.2013
2451. Joonatan saa eteensä force majurin 16.04.2013
2452. Cindystä emänä on ihanaa 17.04.2013
2453. Kuulan toivo on vanha tuttu 18.04.2013
2454. Ismo on kaulaansa myöten ongelmissa 19.04.2013
2455. Peppi saa matkaseuraajan 22.04.2013
2456. Heidi tajuaa jakaneensa tietämättään 23.04.2013
2457. Sebastianin tehtävä on vain ajaa vain ajaa 24.04.2013
2458. Katariina tajuaa Kallen puhuneen pehmeitä 25.04.2013
2459. Tale yrittää olla mielin kielin 26.04.2013
2460. Helena bongaa väärän linnun 29.04.2013
2461. Helena tajuaa Sepon esittäneen teatterissa 30.04.2013
2462. Heidi Poppanen ja muhiva soppanen 02.05.2013
2463. Matleena tajuaa Talen puhuneen pupua 06.05.2013
2464. Kalle tahtoo olla Katariinan suhteen avoin 07.05.2013
2465. Sebastianilla on mutka matkassa 08.05.2013
2466. Kuulat ovat umpitunnelissa 09.05.2013
2467. Katariina on kapulana kolmannessa pyörässä 13.05.2013
2468. Joonatanin peli on haluttua tavaraa 14.05.2013
2469. Peppi hyppää takaisin enon veneeseen 15.05.2013
2470. Sinä Iida, minä Jane 20.05.2013
2471. Ismo syöksyy vihollisen kotipesään 21.05.2013
2472. Cindy nauttii, kun Ossi itkee 22.05.2013
2473. Roni Onnistuu 23.05.2013
2474. Tohtori Tuhma iskee jälleen 27.05.2013
2475. Peppiä potkitaan sinne ja tänne 28.05.2013
2476. Pepin asiat ovat huonosti ainakin paperilla 29.05.2013
2477. Ismo kärsii sivuhistoriavaikutuksista 30.05.2013
2478. Helenan poika teki sen taas 03.06.2013
2479. Iso pamppu saa Joonatanin veteläksi 04.06.2013
2480. Janne painaa liikaa 05.06.2013
2481. Joonatan - taistelija 06.06.2013
2482. Peppi ei ole ihan kartalla 10.06.2013
2483. Ismo päättää antaa Lasselle 11.06.2013
2484. Ilkka osuu Larin nilkkaan 12.06.2013
2485. Hetki lyö, viime hetki lyö 13.06.2013

Tunnus[]

Alkutunnus 1[]

15. tuotantokauden ensimmäisessä alkutunnuksessa esiintyy järjestyksessä seuraavat henkilöt:

Tunnuksen alussa näkyy Pihlajakatu ja Salatut elämät -logo. Kaikkien hahmojen etunimet ovat heidän vieressä.  

Alkutunnus 2[]

15. Tuotantokauden toisessa alkutunnuksessa esintyy seuraavat henkilöt:

Alkutunnus 3[]

15. tuotantokauden kolmannessa alkutunnuksessa esiintyy järjestyksessä seuraavat henkilöt:

Lopputunnus[]

Advertisement